Kaikkien viharikospykälien äiti

Kiihottaminen kansanryhmää
vastaan nousi taas vaihteeksi otsikoihin, kun kokoomusnuoret esittivät
kiihottamispykälän dekriminalisoimista. Mistä pykälä on peräisin, keitä
pykälällä oikein suojataan ja miten pykälän poistaminen vaikuttaisi keskustelun
avoimuuteen sosiaalisessa mediassa. Yritän avata hieman näitä seikkoja etenkin
sosiaalisen median näkökulmasta.

YK:ssa hyväksyttiin vuonna 1965
yleissopimus kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamiseksi, jonka Suomi ratifioi
vuonna 1970. Sopimus toimi lähtölaukauksena sille, että rikoslakiin lisättiin
myöhemmin kiihottaminen kansanryhmän syrjintää vastaan, joka muutettiin vuonna
1995 kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. Suomen rikoslaista viharikosta tai
sen määritelmää ei löydy. Viharikoksen yleinen käsite on kuitenkin hyvin
pitkälti leivottu kiihottamispykälän sisään, joka on kaikkien viharikospykälien
”äiti”. Muutaman muun viharikokseksi luokiteltavan pykälän lisäksi rikoslaista
löytyy myös koventamisperuste, jota voidaan käyttää rikosnimikkeestä
riippumatta. Kesäkuussa 2011 rikoslakiin lisättiin törkeä kiihottaminen
kansanryhmää vastaan ja ylläpitäjän vastuuta lisättiin. Nämä muutokset
liittyivät Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen
lisäpöytäkirjaan ja neuvoston puitepäätökseen. Pykälän poistaminen ei siis
onnistu viilaamalla pelkästään kansallista lainsäädäntöä, koska kansainväliset
sopimukset sitovat Suomea.

Siltä osin kokoomusnuoret ovat
oikeassa, että kansanryhmän käsite on jossain määrin ongelmallinen. Laillisuusperiaatteen
mukaan pykälän tulee olla riittävän rajattu ja täsmällinen. Voidaan esittää
kritiikkiä sen suhteen mikä kansanryhmä on oikeasti suojelun tarpeessa
panettelevilta, solvaavilta ja uhkaavilta viesteiltä. Kansanryhmän käsitteenä
pykälässä mainitaan erikseen rotu, ihonväri, syntyperä, kansallinen tai etninen
alkuperä, uskonto tai vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen ja vammaisuus. Sen
lisäksi pykälässä mainitaan kansanryhmän käsitteenä myös ”niihin
rinnastettavalla muulla perusteella”, jolloin kansanryhmän käsitettä voitaisiin
teoriassa laajentaa melkein mihinkä ryhmään vain, kuten kokoomusnuoriin.

Problematiikkaa voidaan avata
siten, että pitäisikö savolaisia, lihavia tai punatukkaisia ihmisiä suojata
kansanryhmänä. Savolaisten osalta vastuu on aina kuulijalla 😉 Lihavien osalta
löytyy esimerkiksi Facebookista ryhmä, jossa vastustetaan erittäin
panettelevaan ja solvaavaan tyyliin ”läskejä naisia”. Ennen vanhaan
punatukkaisia taas poltettiin noitina roviolla. Kansanryhmän suojaamistarvetta tulee
peilata Suomen perustuslakia ja Euroopan ihmisoikeussopimusta vasten, jonka
mukaan sananvapaus on turvattu. EIT on monissa päätöksissään todennut
sananvapauden koskevan paitsi myönteisiä, vaarattomina tai yhdentekevinä
pidettyjä, mutta myös loukkaavia, järkyttäviä ja huolestuttavia tietoja ja
ajatuksia. Sananvapauteen kuuluu myös oikeus tiettyyn liioitteluun ja
provokaatioon. Toisaalta EIT on myös huomauttanut, että demokratian kulmakiviin
kuuluu suvaitsevaisuus ja ihmisten tasa-arvo, joten vihapuheet, jotka saattavat
loukata henkilöitä tai henkilöryhmiä, eivät ansaitse sananvapauden suojaa.

Pykälä ei sinänsä kiellä
valtaväestön suojaamista, mutta käytännössä poliisi ei ole aloittanut
esitutkintaa esimerkiksi yleisesti suomalaisia tai kristittyjä kohtaan
esitetystä panettelusta tai solvaamisesta, koska pykälän tarkoitus on
ensisijaisesti suojata erityissuojaa tarvitsevia vähemmistöjä. Edes uhkauksen
osalta en muista kiihottamispykälää käytetyn, jos uhkaus on kohdistunut
valtaväestöön. Näissä tapauksessa tosin voi tulla kyseeseen myös julkinen
kehottaminen rikokseen. Mikään näistä esimerkkinä mainituista kansanryhmistä ei
ole sellaisessa suojelutarpeessa, että niitä käytännössä suojattaisiin
kiihottamispykälällä. Tosin tähänkin voi esittää vasta-argumentointia esimerkiksi
sillä perusteella kuinka paljon ihmisiä kiusataan ylipainon perusteella.

Kiihottamispykälä on virallisen
syytteen alainen rikos, joten loukkauksen tai uhkauksen kohteen ei tarvitse
vaatia rangaistusta esitutkinnan käynnistämiseksi. Toisin kuin
kunnianloukkauksen ja laittoman uhkauksen osalta, joissa asianomistajan tulee yleensä
vaatia rangaistusta. Kyseisen kansanryhmän ei siis tarvitse tosiasiallisesti
kärsiä tai loukkaantua kyseisestä teosta millään tavalla. Jokaisessa
tapauksessa tulee punnita erikseen suojaamistarpeen ja sananvapauden suhdetta.

Julkisuudessa on esitetty väitteitä, että kiihottamispykälä
tukahduttaa keskustelun sosiaalisessa mediassa. Poliisin rikosilmoitusten
osalta tämä ei ainakaan näy, koska kiihottamisrikoksen mukaisia epäilyjä
kirjataan poliisille vain parinkymmenen rikosilmoituksen verran vuosittain ja
netin osuus viharikosepäilyistä on vain parin prosentin luokkaa. Enemmän
kirjoitusten ”tukahduttamiseen” vaikuttaa someaalinen paine kanssakirjoittajien
ja median toimesta.  Vaikka kirjoitus
olisi sananvapauden rajoissa, tiettyjä vähemmistöjä kohtaan esitetty kritiikki
tai asiaton kirjoittelu, herättää enemmän huomiota ja paheksuntaa. En
usko dekriminalisoimisen vähentävän tämän paheksunnan määrää.  Oleellista tietyn kansanryhmän kritisoimisessa
on tekstin asiallisuus, jolloin lain silmissä on varaa esittää erittäin
kärkevää kritiikkiä. Jos tekstin sävy on jo itsessään pilkkaamismielessä
tehtyä, voi totuuden siemenenkin sisältävä teksti kääntyä lain väärälle
puolelle. Jos pitäisi muistaa vain yksi ohje, se olisi ”älä yleistä”.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu