MarkoFobbaForss

Kaikki blogit puheenaiheesta Taitettu eläkeindeksi

Nuoria tarvitaan työntämään politiikka oikeille raiteille

Suomen eduskuntavaalien äänestysprosentti olisi vihoinkin nostettava sivistysmaiden tasolle. Se tarkoittaa, että myös nuoret ja vähävaraiset olisi saatava vaaliuurnille. Nykyeduskunta ja sen edeltäjät kertovat vain, millaista poliittinen ”kulttuuri” on, kun etupäässä hyväosaiset äänestävät.

Eläketurvakeskuksen johtaja Kautto syventäisi eläkeläisten köyhdyttämistä

”Mikko Kautto vahtii eläkemiljardeja” on etusivun otsakkeena laajassa artikkelissa, jossa esitellään Eläketurvakeskuksen tuleva toimitusjohtaja Mikko Kautto (HS 23.3.) Tämä arvostelee voimakkaasti johtamaani Suomen Senioriliikettä.

Kautto kritisoi sekä kansalaisaloitettamme taitetun eläkeindeksin kumoamiseksi että väittää meidän vähättelevän sukupolvien välistä ristiriitaa.

TELA harhaanjohtaa tarkoituksella

Kuopion kaupungintalolla järjestetystä eläkekeskustelusta kirjoittaa Savon Sanomat näyttävästi. Jutun otsake on: ”Senioriliike ei saa vastakaikua TELA:lta. Paluusta puoliväli-indeksiin hyötyisivät eniten hyvätuloiset eläkkeensaajat”. (SS 16.2.)

TELA:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa tyrmää kansalaisaloitteemme kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3375 taitetun indeksin kumoamisesta, mikä vähentäisi eläkkeensaajien köyhtymiskierrettä. Eläkeläiset ovat ainoa tulonsaajaryhmä Suomessa, jonka elintaso laskee lakisääteisesti.

Eläkelupausten huutokauppa!

Suomessa on 1,5 miljoonaa eläkeläistä, joista yli 1,3 miljoonaa on vanhuuseläkkeellä. Heillä ei ole etujärjestöä, joka kykenisi kollektiivisesti puolustamaan eläketurvaa. Siksi eläkkeensaajat ovat ainoa tulonsaajaryhmä, jonka elintaso lakisääteisesti laskee – kiitos taitetun indeksin.

Vaalit ovat ainoa tilanne, jolloin eläkeläisten protesti vaikuttaa. Ei siis ihme, että vaalienalusaika on täynnä suloista seireenien laulua, jolla puolueet houkuttelevat eläkeläisäänestäjiä.    

Soininvaaran hutilyönti senioreita vastaan

 

”Tämä demarien esitys on häpeämättömän törkeä” paukauttaa Osmo Soininvaara twiitin 15.1. Hän on tyrmistynyt tekemästämme kansalaisaloitteesta (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3375) eläkeläisten köyhtymiskierteen katkaisemisesta.

Soininvaaran mukaan aloite on ”korotus hyväosaisten työeläkkeisiin, mutta ei huono-osaisten kansaneläkkeisiin tai takuueläkkeeseen”. Soininvaara paasaa, että ”maksajina nuoret, mutta koska voimassa vain 10 v, eivät pääse itse hyötymään”.

Eläkeläisvastaisia puolitotuuksia

Suomen henkinen ilmapiiri hämmästyttää. Mikä tarve valtamedialla on revittää sukupolvien välistä kaunaa? Missä muualla maailmassa johtavat tiedotusvälineet levittävät eläkeläisvastaisia puolitotuuksia. Leimaava tiedottaminen vääristää kaikkien todellisuuskuvan.

Siitä ei ole uutiseksi, että alle 15-vuotiaat käyttävät hyvinvointipalveluja maksamatta veroja. Sen sijaan YLE kertoo pääuutislähetyksessään (27.12.), että yli 65-vuotiaat hyväksikäyttävät hyvinvointiyhteiskuntaa enemmän kuin mikään muu ikäryhmä. Väite on korkeintaan puolitotuus ja sitä paitsi harhaanjohtava.

Finanssiala huolissaan eläkeläisköyhyydestä

 

Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Esko Kivisaari on vakavasti huolissaan eläkeläisköyhyydestä ja tyrmää eläkeindeksin muutospyrkimykset. ”Eläkeläisköyhyyttä ei indekseillä korjata” (Finanssialan podcast 18.12.)

Kivisaaren mukaan taitetun indeksin muuttaminen ehdotettuun suuntaan ”ei aidosti helpota eläkeläisköyhän rahatilannetta”. Hän kiteyttää: ”Senioriliikkeen aloitteet ovat märkä rätti nuorempien kasvoille. Siinä mielessä ne ovat edesvastuuttomia avauksia.”

Uusi kansalaisaloite eläkeindeksin korjaamisesta

Olemme tehneet uuden kansalaisaloitteen työeläkkeiden taitetun indeksin muuttamisesta määräaikaiseksi puoliväli-indeksiksi kymmeneksi vuodeksi. www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3375 Saadun kokemuksen valossa uudistuksen vaikutukset eläkemenoon ja rahastojen kasvuun arvioidaan.

Kaksi vuotta sitten tekemämme kansalaisaloite palkkaindeksin palauttamista työeläkkeisiin sai lähes 85 00 allekirjoitusta. Se ei johtanut eduskunnassa lainsäädännön muutokseen.

Onko "Taitettu eläkeindeksi" perustuslain vastainen?

Taitettu eläke” perustuslain vastainen?

 

Perustuslaki sanoo:

 

”2 luku

Perusoikeudet

6 §

Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella..”

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä