MarkoFobbaForss

Kaikki blogit puheenaiheesta Asuntopolitiikka

Tulevaisuus on kaupungeissa

Valtakunnan päätöksenteolla vaikutetaan meidän jokaisen helsinkiläisen arkeen. Hallitusohjelmassa tulee huomioida Helsingin erityiskysymykset esimerkiksi liikenteeseen ja asumiseen liittyen.

Vuokrien hintasääntely takaisin lakiin

Puhuin viime torstaina 21.2.2019 Radio Vapaassa Helsingissä asuntopolitiikasta. Esitin muun muassa, että asumisen hintakuplan hillitsemiseksi olisi vuokrien hintasääntely palautettava huoneenvuokralakiin. Kun hintasääntely 1990-luvulla poistettiin, vuokrien hinnat lähtivät räjähdysmäiseen nousuun, joka on jatkunut myös taloustaantumien yli, sillä silloin vuokralle hakeutuminen yleensä kasvaa.

Suurten kaupunkien myymättä olevat pienet asunnot asunto-osuuskunniksi?

 

Ehdottaisin, että ennen kuin lukuisten myymättömien pienasuntojen tilanne leviää käsiin ja aiheuttaa maanlaajuisen asuntokuplan puhkeamisen, muodostetaan suurten ja keskisuurten kaupunkien asunto-osuuskuntamalli ensi tilassa.

Mitkä tahot ottavat asiasta kopin?

Mehiläinen pisti – Sosiaalipolitiikka metsään menossa

Mediassa uutisoitiin äskettäin terveysjätti Mehiläisen myynnistä 1,8 miljardin kauppahinnalla ulkomaalaisille sijoitusyhtiöille. Suomalaisten omistus jää noin 40 prosenttiin. Tämän kotimaisuusasteen säilyttämisen ilmeisenä motiivina on pehmittää poliitikkoja hyväksymään tekeillä oleva sote-uudistus.

ASO-asuntojen kaappauspykälät

Oheisessa kuvassa on otteita pian eduskuntaan tulossa olevista Sipilän hallituksen lakiesityksistä, aso-laista ja korkotukilaista. Nämä pykälät mahdollistavat asumisoikeussopimusten joukkoirtisanomisen ja aso-talon muuttamisen vuokrataloksi helposti täytettävissä olevin ehdoin. 

 

ASO-FINAL suomalaisen asumisoikeuden kohtalonkevät 2017

 

Lausunto ministeriön luonnoksesta hallituksen lakiesitykseksi asumisoikeusasunnoista

Perustuslakia, eduskunnan tahtoa ja asukkaiden perusoikeuksia rikkova lakiluonnos, joka mahdollistaisi kymmenien tuhansien asuntojen kaappaamisen ja asumisoikeuksien joukkoirtisanomiset.

Asukkaille voimassa olevan lain perusteluissa annettu lupaus pysyvästä, edullisesta, omistusasuntoon verrattavasta ja perinnöksi annettavasta asunnosta on petetty valtaosassa järjestelmää ja lakiluonnos pahentaisi tilannetta entisestään.

Harkimo ja markkinatalouden sietämätön vaikeus

Hjallis avasi suunsa ja onnistui jälleen kerran osoittamaan, miten hirvittävän vaikeaa Kokoomuslaisille on ymmärtää markkinataloudesta edes alkeita. Tai ehkä pyhä ay-viha sumentaa heidän aivonsa ja johtaa näihin absurdeihin sammakoihin.

 

Stop köyhyydelle ja kohtuuhintainen asunto kaikille

Tänään 17.10. vietetään YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi. Myös Suomi on sitoutunut tavoitteeseen puolittää köyhyys vuoteen 2030 mennessä. Yksi keskeinen tavoite köyhyyden vastaisessa taistelussa on tarjota vakituinen asunto kaikille. Tänään vietetään valtakunnallista Asunnottomien yötä.

Asunnottomuuteen on mahdollista puuttua politiikan keinoin. Myös tuloksia on saavutettu.

Kuinka kannustaa asumistukea saavia yrittämään enemmän?

Tällä hetkellä ne, jotka saavat valtion asumistukea - 1.7 mrd e valtion menoista - eivät ansaitse riittävästi, että tuet ja ansiot riittävät elämiseen. Turku esimerkiksi on pläntti, missä asumistukea saavia on huomattavan paljon.

 

Valtamedian luoma mielikuva ja todellisuus Hitas-sääntelystä eri planeetoilta!

Valtamedian luoma mielikuva ja todellisuus Hitas-sääntelystä eri planeetoilta!

 

Valtamediassa on käynnistetty keskustelu Helsingin ongelmallisen hitas-sääntelyn tarpeellisuudesta ja jatkosta. Koska keskustelu on saanut yhden median yksinpuhelun luonteen, on tärkeää tuoda faktat esiin, että vääriä päätöksiä ei jälleen tarvitse selitellä, kuten esimerkiksi Britannian brexit äänestystuloksia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä