*

MarkoFobbaForss

Kaikki blogit puheenaiheesta Kunnia

Kuolleen kunnia ja yksityiselämä sosiaalisessa mediassa

Yleistä

Tietoja kuolleista ovat julkaisseet lähinnä tiedotusvälineet ja viranomaiset, mutta internetin ja erityisesti sosiaalisen median myötä tilanne on muuttunut melko radikaalisti. Yksittäishenkilöiden jakamat tiedot ovat tuoneet mukanaan useita erilaisia ongelmatilanteita, joihin poliisilla ei ole ollut mahdollista puuttua, koska tekoa ei ole säädetty rangaistavaksi. Vaikka teko on ollut varmuudella monen mielestä moraalisesti väärin, ei lainsäädännöstä löydy säännöstä tilanteeseen puuttumiseksi.

Ahneella veropakolaisella ei ole kunniaa eikä isänmaata

Laajasti uutisoitu tietovuoto finanssikonserni Nordean asiakkailleen perustamista veroparatiisiyhtiöistä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille lienee vasta alkusoittoa. Lisää veroparatiisiyhtlöitä löytynee muun muassa Liechtensteinista ja Mansaarilta.

Veropakoilun taustalla on valtaa, elitismiä ja ahneutta. Miksi 1000 miljardin euron veronkiertoa ei EU-valtiossa katkaista? Keinoja siihen olisi mutta ei tahtoa. "Veronmaksu kotimaahan on kunnia-asia", moralisoi pääministeri Juha Sipilä.

Hohhoijaa Sipilä!

Tuulen tuomaa taatailua

Eilen Talouselämä-lehti uutisoi Iso-Britannian energiapolitiikasta ja tuulivoiman tilanteesta maassa (linkki). I-B:ssa ollaan viimein herätty tuulivoiman tilanteeseen energiamarkkinoilla ja siihen faktaan, että tuulivoima ei ole maailman idealistisesti pelastava hyperinnovaatio. Suomessa on täysin sama tilanne ja sitä ei tule peitellä!

 

Tuntematon sotilas 2

Tuntematon sotilas 2 on Renny Harlinin ohjaama suomalainen somesotaelokuva, joka saa ensi-iltansa kesäkuussa 2016. Elokuvan pääosissa ovat ykkösosan päähenkilöiden jälkipolvet, jotka jatkavat maan puolustusta samalla kunnial... sisulla kuin isoisoisänsä. Tuntematon sotilas 2 kertoo erään konekiväärillä uhkailevan komppanian vaiheista sodassa mamuja ja suvakkeja vastaan. Painotus on vahvasti asemasodassa ja sekavassa ulosannissa, eikä juoni etene minnekään.

Miksi vasta nyt ?

Presidentti Sauli Niinistö myönsi tänään, kansallisena veteraanipäivänä, sotaveteraaneille 1803 kunniamerkkiä. Harvinaisen suuri määrä sai toimittajat kysymään, miksi merkkejä jaetaan suuri määrä juuri nyt? Presidentti vastasi kysymykseen kysymällä toimittajalta eiköpitäisi paremminkin esittää kysymys, miksi vasta nyt?

Todellakin, miksi vasta nyt? Kaikkeen on aina syynsä.

Miesten kunnioituskulttuuri ja sen mittarit

Nyky-yhteiskunnassa ovat vallallaan enemmänkin feminiini(set) arvot, missä painotetaan lopputulosten tasa-arvoa, yksilön subjektiivisia kokemuksia omista "oikeuksistaan" ja syrjinnänvastaisuutta, missä ydinideana on että ei saa loukata muita.

My book recommendation and letter to Sam Harris

Hi Sam and greetings from Finland

My recommendation:
Soldaten: On Fighting, Killing and Dying, The Secret WWII Transcripts of German POWS
by Sonke Neitzel (Author), Harald Welzer (Author), Jefferson Chase (Translator)
Originally published by S. Fischer Verlag GmbH, Frankfurt am Main, in 2011

http://www.amazon.com/Soldaten-Fighting-Killing-Secret-Transcripts/dp/0307958124 

Kunnia on erilaista eri kulttuureissa

Esimerkiksi Japanissa Toisen Maailmansodan aikana oli kunniallista kuolla sodassa. Jos vihollinen ei onnistunut tappamaan, niin sitten oli kunniallista tappaa itsensä - ja kunniatonta jäädä eloon.

Saksalaiset pyrkivät yleensä hoitamaan tehtävänsä loppuun saakka mahdollisimman hyvin - tappoivat vihollisia kunnes heidät tapettiin. Oli kunniatonta paeta taistelua.

Kenelle kunnian kukko laulaa

Joskus tuntuu, että väsyttää enemmän kuin on tarpeen, kyllästyttää

seurata tämän hetken blogien sanoisinko samojen asioiden jatkuvaa

jaarittelua, joille vain haetaan uudet raamit, johon ne istutetaan. Sama asia

ei kääröissä. Aiheet voisivat muutoin olla sellaisia, joista olisikin aiheellista

keskustella, miettiä syntyjä syviä.

 

Mutta ei kun väkisinkin haetaan syyllisiä sellaisista, joilla ei välttämättä ole

asian kanssa mitään tekemistä, yleistetään aivan kuin se koskisi todellakin kaikkia niitä,

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä