*

MarkoFobbaForss

Kaikki blogit puheenaiheesta Ryöstö

Juha, Timo ja Petteri

Meneillään on sodanjälkeisen Suomen historia suurin ryöstöretki jossa valta ja rahat siirretään uusiin käsiin, kansallisvaltio ajetaan alas ja ihmisistä tehdään pääoman orjia, ja kaikki tuo demokratian kaapuun naamioituneena. Ryöstöretken takuuna on ulkoministeriä leikkivä Timo ja Perussuomalaisten Timoa pelkäävät Persukansanedustajat. Hallituksella on nyt kiire tyhjentää ja putsata kaikki tästä konkurssipesästä. Se suoltaa lainsäädännöksi nimeämäänsä tavaraa koneistostaan, tavaraa jota yksi kerrallaan joudutaan toteamaan käsittämättömäksi sekamelskaksi.

Poliisin toiminta ja tiedotus

Tämän kuun alussa ryöstettiin aseella uhaten kyläkauppamme ja myyjä paketoitiin nippusiteillä ja pakotettiin avaamaan kassakaappi/antamaan rahat jne. Saaliin suuruus toisarvoista, tärkeintä ettei kenellekään sattunut fyysisiä vahinkoja..henkisiä toki..

Lehdistä olemme saaneet lukea, että tämä rosvo vangittu, joten ymmärtääkseni oikea henkilö otettu kiinni.

Tätä ei kuitenkaan kerrottu liikkeen työntekijöille, jotka, kuka mitenkin, ovat järjestäneet kyytinsä työmaalle. Vartijoita(oma mies esim.) ollut siis hakemassa ja viemässä liikettä avaamaan ja sulkemaan.

Näin Sampo ryöstetään - Case VVO ja Y-säätiö

Kirjoitin jo aikaisemmin noin 8600 asunnon kaupasta VVO:lta Y-säätiölle. Kun lehdistö ehti hieman tunkiota tonkia, löytyi sieltä ihan messevä saalis: Rakennuslehden (11.12) mukaan jopa sata miljoonaa euroa asukkaiden vuokrissaan keräämää korjausrahaa voi jäädä VVO:lle, eikä se siirry kaupan mukana.

Laillisesti ryöstetyt Osa II - Syyttömänä valtion hirsipuussa

Kirjoitin hiljan kirjoituksen ”Laillisesti ryöstetyt", joka käsittelee kansalaistemme laillista velkaorjuuttamista. Kirjoitus sai hetkessä valtavan määrän lukijoita ja facebook tykkäyksiä. Olen saanut asian tiimoilta huikean määrän palautetta ja kiitosta siitä, että nostan asiaa esille.  Kirjoituksen voit lukea tästä linkistä ”Laillisesti ryöstetyt”.

Nuorten ryöstely- ja pahoinpitelyaallon syyt ja seuraukset

Viime päivinä keskustelu on käynyt kiivaana ”pääkaupunkiseudun katujengeistä”, joissa keskustelu on kulminoitunut somessa lähinnä maahanmuuttoon liittyviin ongelmien puimiseksi. Tunnettuun sometapaan osalla keskustelu on lähtenyt täysin laukalle ja erilaista väärääkin tietoa leviää: on levitelty epämääräisiä listoja ja juoruja sekä suunniteltu katupartiointia. Yritän avata mahdollisimman tarkasti mitä tämä ryöstelyaalto pitää sisällään, joten kirjoitus ei ole lyhyt. Malta kuitenkin hetki seurassani.

Onko meillä ryösteleviä katujengejä?

Pelkoa ja kauhua pääkaupunkiseudulla

Monikansallisen nuorisojoukon voimin suoritetuista väkivallanteoista on vihdoinkin avattu runsain määrin otsikoita sekä sen seurauksena aina yhtä tervetullutta kansalaiskeskustelua. Ajoittain raakaankin väkivaltaan ja omaisuuden luvattomaan haltuunottoon tähdänneitä tapauksia on raportoitu jo n. 70 kappaletta. Määrä on millä tahansa mittarilla paljon.

Venäjä varkaisilla

Venäjän valtio on varastanut Ukrainan laivaston lentokoneita, laivoja ja muuta kalustoa. Oli Krimin kansanäänestyksestä mitä mieltä tahansta (omasta mielestäni miehittäjän järjestämä kansanäänestys on aina laiton), ei venäjällä ole minkäänlaista oikeutta ottaa haltuunsa esimerkiksi Ukrainan laivaston aluksia.

Miksi Neuvostoliiton rikokset hyväksytään?

Kaikki normaalilla järjellä varustetut ihmiset (kiljutilhiä ei lasketa) tuomitsevat natsisaksan hirmuteot, pakkotyön, alueiden valtaamisen ja omaisuuden ryöstöt. Samaan aikaan kuitenkin Neuvostoliitto käytännössä ryöstömurhasi itselleen ja kansalaisilleen elintilaa itäisestä Euroopasta.

Esimerkiksi Viron venäläisvähemmistö on asutettu alueille, joiden alkuperäinen väestö on pakkosiirretty ja murhattu pois tieltä. Ihmisten omaisuus varastettiin laittomalle miehittäjälle.

Kiljunen ryöstettiin - Karmaa, ironiaa vai molempia?

SDP:n entinen kansanedustaja Kimmo Kiljunen on omien sanojensa mukaan ryöstetty Helsingin satamassa. Kyseessä oli kuulemma ”laillistetty ryöstö”. Kiljunen joutui Aasiasta itselleen lähettämää tavaraa Helsingin satamasta hakiessaan maksamaan kuljettamiseen, ahtaamiseen ja merenkulun kansallisiin sekä kansainvälisiin sopimuksiin liittyviä maksuja.  Voi toki olla, että maksut oli vedetty hihasta eikä niiden perimiselle ollutkaan moraalista oikeutusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä