MarkoFobbaForss

Kaikki blogit puheenaiheesta Sitra

Hankerahoitusta monelta luukulta

Tekesin ja Finpron yhdistämistä uudeksi Business Finlandiksi perusteltiin vahvasti tavoitteella luoda yrityksille toimija, jolta saa palvelut ja rahoituksen ns ”yhdeltä luukulta” hankkeisiin, joihin myös yhdistetään heti alussa kansainvälisyys Business Finlandin kansainvälisen verkoston ja osaamisen kautta. Muutama kuukausi on kulunut ja tavoitteet näyttävät unohtuneen tai muuten rapautuneet arkisessa aherruksessa.

Sitra: 2000 eurolla kampaviinereitä joka päivä?

Eduskunnan valvovan silmän alla toimiva Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra tuntuu viettävän leveää elämää, kirjoittaa Seura-lehti. Puolen miljoonan euron vuotuiset tarjoilukulut on nostettu tikunnokkaan ihan syystä: Jos työpäiviä on vuodessa 250, tarjoilu on 2000 euroa joka ikinen työpäivä noin keskimäärin. Satojen tuhansien edustuskulut tähän päälle.

Sitra tuulivoimakauppiaana

Eduskunnan alainen ja valtion lahjoittamalla pääomalla toimiva Sitra on ryhtynyt tuulivoiman markkinamieheksi:

"Tuulisähkön käyttö pienentää hiilijalanjälkeäsi yhdeksän prosenttia vuodessa. Jos miljoona suomalaista vaihtaa tuulivoimaan, säästyy 86 000 henkilön kokonaishiilijalanjälki."

Sitran mukaan mitä enemmän tuulivoimasopimuksia tehdään, sen enemmän tuulivoimaa rakennetaan.

Pari kysymystä Sitralle:

Kiitos Seura-lehti, Sitra olikin jäänyt minulta huomaamatta

Lueskelin lapsena Seuraa mökillä, ja muistan sen harmittomana viihdelehtenä. Tänään meinasi mennä teet rinnuksille kun luin Puoluetyö ja Bryssel pätevöittivät Olli Rehnin puolison Sitran maa- ja ruokatalousasiantuntijaksi (Seura.fi 4.10.2017).  Merja Rehnin firman liikevaihto kuvaliitteenä, itse jutussa osataan kertoa mistä 2016 tulot tulivat:

Sitra höpsii tekoälystä

Sitrakin on langennut samaan ktm Maria Ritolan höpöön, mihin ovat aikaisemmin sortuneet Talouselämä ja Kauppalehti Optio, kuva. 

Sitran vaikuttavuusinvestointia juhlistamassa

Osallistuin tänään tilaisuuteen, jota ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla olemassakaan. Sitra juhlisti vaikuttavuusinvestointi-mallin kolmevuotispäivää.

Avainasioita vaikuttavuusinvestoinnissa ovat tavoite ja mittarit tavoitteen saavuttamisen arvioimiseksi, toiminnan mallinnus, ennakoiva toiminta, pitkäjänteisyys sekä yhteistyö. Miten voi olla, että nämä sanat ja niiden sisältämä toimintamalli ollaan vasta nyt tuomassa julkisen sektorin toimintaan?

Ajatteleeko Libera vanhanaikaisesti?

Ajatuspaja Liberan Heikki Pursiainen arvosteli Vasemmistoliiton tulevaa puheenjohtajaa Li Anderssonia degrowth ajattelusta. Pursiaisen mukaan "kehityksen pysäyttäminen muka ympäristönsuojelun vuoksi on kamala ajatus". Pursiainen ei selvästikään ole hipsterisukupolvea, joka kykenee ajattelemaan ympäristönsuojelua ja kasvua samassa lauseessa.

Bongaa piilotyöpaikka - löydätkö kaikki 270 000?

Työministeri Jari Lindström lainasi taannoisissa puheissaan Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran tilastoja, joiden mukaan Suomessa olisi jopa 360 000 täyttämätöntä työpaikkaa, joista 270 000 olisi niin kutsuttuja piilotyöpaikkoja. Määrän uskotaan kasvavan tulevaisuudessa. 

Piilotyöpaikat ovat työpaikkoja, joihin ei haeta henkilöä julkisen haun kautta. Useissa yrityksissä tällaisen työpaikan saa se, joka ymmärtää itse kysyä paikkaa ja on sopiva tehtävään. 

Palkaton työnäyte kansanedustajille

Uusille kansanedustajille palkaton työnäyte sopisi paremmin kuin hyvin.

 

Perustelut. Kansanedustajan tehtävään ei ole varsinaisia pätevyys- ja pääsyvaatimuksia, valmistavaa tutkintoa tai edes koulutustaso vaatimusta, ja työ on kuitenkin vaativaa sekä yhteiskunnallisesti merkittävää ja vastuunalaista. Työnäyte kansanedustajien valmiuksien ja pätevyyden varmentamiseksi olisi näin ollen perusteltu ja paikallaan, ja varmistaisi samalla ikäänkuin kansanedustajaksi vaaleilla valitun henkilön kutsumuksen.

 

Taas vahvaa tukea uusien yhteistyömallien etsimiselle

Helsingin Sanomissa tänään  sunnuntaina 10.4.2016 julkaistun uutisen mukaan "Vapaaehtoistyötä tekevät järjestöt kertovat, että nykyauttajat haluavat auttaa pop up -tyyliin lyhyitä keikkoja tekemällä."

Tämä uutinen antaa vahvaa tukea teesilleni, jota olen esitellyt jo aiemmin:

Vaikka yksipuolinen vapaaehtoistyö onkin hyvä asia, niin se ei ole  lainkaan riittävä eikä kestävä tapa ratkaista aineellisen hyvinvoinnin tuottamia lukuisia ongelmia, erityisesti yhteistyön roimasta heikentymisestä aiheutuvia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä