MarkoFobbaForss

Kaikki blogit puheenaiheesta Talouskasvu

Hallituksen matematiikka ei täsmää - Vaatimus 2 %, ennuste 1,6 %

Antti Rinteen hallitus perustaa julkisen sektorin kuluja paisuttavan politiikkansa unelmalle siitä, että kansantalous kasvaa vähintään 2 %:n vauhdilla. Suomen Pankin päivitetyn ennusteen mukaan talouskasvu on tänä vuonna korkeintaan 1,6 % ja hiipuu tulevina vuosina.

Samalla hallitus luulee synnyttävänsä 60 000 työpaikkaa vapauttamatta työmarkkinasääntelyä. Julkisen sektorin kestävyysvajeen hoitamiseksi julkisia kuluja pitäisi leikata 0,5 miljardilla vuodessa, mutta hallitus on päättänyt paisuttaa niitä 1,2 miljardilla eurolla hallituskauden kuluessa.

Rinteen hallituksen vaarallinen talousohjelma

En ole aikaisemmin juuri kirjoittanut Suomen politiikasta. Nyt kuitenkin on laitettu liikkeelle jotain, mikä pakottaa kommentoimaan: uuden hallituksen talousohjelma.

Pikavippihallituksen talouspolitiikka kestämättömällä uralla jo nyt

Järkihän tässä lähtee, kun katsoo pikavippihallituksen korppikotkien kiertelyä kuolevan kansantalouden ympärillä. Vaikka varsinaista hallitusohjelmaa ei ole vielä julkistettu, niin Antti Rinteen suulla on jo julistettu, että haluamansa menonlisäykset vaativat n. 2 %:n kasvua kansantaloudessa ja työllisyysasteen nousua 75 %:n tuntumaan.

Suomen talouskasvu hyytyi alkuvuonna - jobinpostia kapteeni Rinteelle

Suomen talouskasvu hyytyi alkuvuonna

Bruttokansantuote kasvoi vain vähän edellisestä vuosineljänneksestä.

Suomen kausivaihtelusta tasoitettu bruttokansantuote kasvoi tammi–maaliskuussa 0,2 prosenttia edellisestä loka-joulukuun vuosineljänneksestä, kertoo Tilastokeskus.

Viime vuoden vastaavaan vuosineljännekseen verrattuna kasvua oli 1,2 prosenttia.

HS/29.5.2019; https://www.hs.fi/talous/art-2000006124083.html

Wahlroos: Euro oli virhe ja on maksanut Suomelle valtavasti verrattuna Ruotsiin

Sammon, UPM:n ja Nordean hallitusten puheenjohtaja nostaa kissan pöydälle: Hän toteaa euroon liittymisen olleen valtava virhe, joka on maksanut Suomelle paljon. Se on näkynyt siinä, että yritysten halu investoida Suomeen on ollut pitkään heikko, jolloin talouskasvu on pysynyt heikkona.

https://yle.fi/uutiset/3-7226623

https://www.hbl.fi/artikel/bjorn-wahlroos-finland-gjorde-fel-med-euron/

Tilastollinen riippuvuus ei tarkoita kausaalista yhteyttä edes ilmastoasioissa

Yle on uutisoinut tutkimuksesta, jonka mukaan ilmastomuutos on merkittävästi lisännyt sellaisten maiden kuten Suomi ja Norja talouskasvua. Linkki Ylen juttuun tässä. Jutussa esitetty väite vaikuttaa aika rajulta, sillä ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat suurimmillaankin vain osa talouskasvun taustalla olevia tekijöitä. Yleensä talouskasvun taustatekijöihin tupataan ottamaan monta muutakin seikkaa kuten innovaatiot, instituutiot, resurssit yms. 

Sell like hell – myy niin helvetisti ja tee se Euroopassa

Suomalaisten sanastossa myynti rinnastetaan usein toiminnaksi joka on jotenkin epämääräistä ja epämiellyttävää. Suomalaiset yritykset laittavat usein tuotteita suunnittelevat insinöörit myymään valmista ratkaisua, varsinkin kansainvälisessä kaupassa. Yleistäen voi sanoa, että me uskomme tuotteiden myyvän itse itsensä, kunhan vain me teemme tuotteen kanssa hyvää työtä.Tämän takia monet meidän tuotteet ei menesty markkinoilla koska suunnittelemme ne hengiltä.

Euroalueella keskustellaan tulonsiirroista; meillä ei

Euroalueen budjettia ja tulonsiirtomekanismia yritetään yhä saada aikaiseksi. Valtiovarainministerien Ecofin-kokous käsitteli asiaa 5.4. Budjettia on ehdotettu jo vuosia. Viimeksi näkyvän ehdotuksen euroalueen budjetista teki Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Oma erillinen budjetti kuitenkin torpattiin EU-maiden joulukuun huippukokouksessa, lähinnä nk. uuden Hansaliiton (Suomi, Ruotsi, Tanska, Hollanti, Itävalta) toimesta.

Aito talouskasvu ei ole ympäristönsuojelun vihollinen

Aito talouskasvu ei ole uhka maapallon elinvoimaisuudelle, koska aidon talouskasvun syvin olemus on kätkettynä ihmismielen kykyyn ajatella viisaasti. Eikä viisaudesta kumpuava ymmärrys koskaan tuhoa elinympäristöään. Puhtaan ja aidon talouskasvun ydin voidaan tiivistää siten, että tehdään asiat fiksummin ja järkevämmin uusien keksintöjen ja innovaatioiden myötä. Näin työn tuottavuus paranee, koska viisaammilla toimintatavoilla ja vähemmillä panoksilla saadaan aikaan enemmän – eli tuotetaan talouden kasvua.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä