MarkoFobbaForss

Kaikki blogit puheenaiheesta Tilastointi

Voimme tarkastella nykyistä työllisyysastetta työttömyysasteen kehityksen kautta

 

Jatkan Heikki Turusen linjalla tässä kinkunsulattelun ohessa: Esitän hieman toisenlaisen tarkastelun työttömyysasteen kehityksestä 2000 - 2017 vuosilta Suomea koskien.

En nyt kovin hurraisi nykyisellä Suomen 72 %:n työllisyysasteen luvulla. Vertaa tilannetta esimerkiksi naapurimaihimme.

Kuvassa esitetty työttömyysasteen prosentit pidemmän aikavälin tarkasteluna (vasen kuva tekstissä) ja sijoituksemme muihin maihin nähden (vaakapylväät oikealla).

Paljonko potilaita kuolee hoitovirheisiin

Hoitovirheet ovat eräs iltalehtien lööppien mieliaihe. Ilta-Sanomien 23.4.2018 esittämä väite siitä, että hoitovirheet tappaisivat Suomessa ihmisiä enemmän kuin liikenne, herätti vilkkaan keskustelun sosiaalisessa mediassa. Ilta-Sanomien toimittaja oli ansiokkaasti selvittänyt potilasvakuutuksesta korvattujen kuolemantapausten määriä.

Tutkivan ja kriittisen journalismin lama - esimerkkinä aktiivimalli

Minua korpeaa ankarasti tutkivan journalismin vähentyminen uutisvirran hektisyyden ja klikkien perässä juoksemisen yhä lisääntyessä. Työttömien aktiivimalli on hyvä esimerkki siitä, kuinka jo syksyllä olisi ollut tietoja mallista sekä sen seurauksista käytettävissä yhtä paljon kuin nyt lain hyväksynnän jälkeen, mutta asiasta tuli aidosti kiinnostava vasta, kun kansalaisaloitteen myötä asiasta tuli medialle kiinnostava.

Työ ja sen kohtaaminen - työttömyys ja siitä kärsiminen

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK löysi tilastoista 100.000 avointa työpaikkaa, koroste sanalla “tilastoista”. Todellisuudessa työpaikat sen varsinaisessa merkityksessä vähenevät automaation myötä |1

 

Julkisen sektorin suuruus on tilastoharha

Uuden Suomen blogisti Pekka Pylkkönen ottaa tekstissään kantaa Suomen julkisen sektrorin kokoon verraten sitä Ruotsiin ja muihin maihin.

Koulutuksen keskeyttämisistä tarvitaan parempaa tietoa

Koulutuksen keskeyttäminen on aihe, joka jää julkisessa keskustelussa liian vähälle huomiolle. Koulutuksen keskeyttämisellä tarkoitetaan tilannetta, jossa opiskelija joko tilapäisesti tai pysyvästi lopettaa koulunkäynnin. Monet koulutukseen liitetyt positiiviset vaikutukset jäävät toteutumatta, mikäli opiskelijan opintopolku keskeytyy. Tutkitusti koulutus on yksi parhaita keinoja syrjäytymisen ehkäisylle. Näiden syiden vuoksi ei ole yhdentekevää, miten keskeyttämisiin lähdetään puuttumaan.

 

Manipuloiko Venäjän tilastointi Putinin kannatuslukuja Suomen tukemana?

Vladimir Putinin uudet kannatusluvut herättävät ihmetystä Venäjällä, kun valtiollinen mielipidekeskus VTSIOM julkaisi viime viikolla mittaustuloksensa, joiden mukaan presidentin kannatus olisi noussut 89,9 prosenttiin. Venäjän valtiollisten toimijoiden kuten tilastoviraston lukuihin ei luoteta enää juuri enempää kuin neuvostoaikaisiinkaan pravdatietoihin.

Suomi tarvitsee tilastolain

Keskenään loogisesti ristiriitaisia lukuja, olennaisten taustamuuttujien peittelyä ja lyhyitä sekä puutteellisia aikasarjoja. Tätä on suomalainen sosiaalialan tilastointi. Jokainen voi itse käydä toteamassa asian http://www.sotkanet.fi-osoitteesta ja järkyttyä. Tilastointi ei kuitenkaan ole merkityksetöntä, koska sen avulla tehdään paljon poliittisia päätöksiä ja näihin vedotaan. Tämän takia ajantaisainen ja oikeanlainen tilastointi on merkityksellistä.

Talouskasvun kiihtyminen näkyy horisontissa????

Eilisen (13.3.2015) Hesarin pääkirjoitus sanoo näin: Talouskasvun kiihtyminen unionin alueella sarastaa horisontissa.

Tiedonkeruu ja tilastollinen luotettavuus

Suomen mainioin ja luotettavin tiedontuottaja Tilastokeskus pohjaa tilastonsa aina tarkistettuihin ja ajantasaisiin tietoihin. Väestömäärään suhteutettuna tilastojen otoskoot ovat Tilastokeskuksen raakadatan osalta jopa ylikattavia, jolloin tilastollisten poikkeamien osuus lopullisessa tilastotulkinnassa on promillen tuhannesosan luokkaa.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä