*

MarkoFobbaForss

Uskonto

Raamattu tiivistettynä

Uskovaiset (kristityt tässä tapauksessa) aina kehottavat lukemaan Raamatun kun en usko jumalaan. No, luin ja tässä tiivistelmäni siitä.

Uskon reformaatio - päivityksiä saatavilla

 

Olen pienestä lähtien ollut viehättynyt tarinoista kuten lapset ympäri maailmaa vain voivat olla. Esitin, tanssin, lauloin, luin ja piirsin, tarinoita eläen. Tarinoiden maailma psykologiamme selittäjänä vie kaikki ihmislajin lapset, nuoret ja aikuiset taas uudelle ja uudelle tietoisuuden tasolle perimätiedon ja uuden, karttuvan tiedon myötä.

On vuoden paras aika erota kirkosta

Mikä tahansa hetki on paras aika erota järjestäytyneestä uskonnollisesta liikkeestä, mutta eroamalla ennen vuodenvaihdetta saat bonuksen, eli vältyt ensi vuoden kirkollisverolta.  Tämä tarjous on voimassa aina kunkin vuoden viimeiseen päivään asti. Jo 2000 euron kuukausituloilla maksat kirkolle karkeasti arvioiden 200-400 euroa vuodessa. Merkittävän rahasumman säästäminen on tietysti se ilmiselvin syy, mutta mitä muuta hyötyä kirkosta eroamisessa sitten on?

Kotoutetaan syrjäytyneeksi

Yksi suosikkiohjelmiani radiossa, Ylen Horisontti ei pettänyt taaskaan. Ohjelmassa valt. yo Seida Sohrabi pui muun lomassa uskonnon merkitystä kotoutukseen, käyttäen pohjalla sekä pakolaistaustansa kokemuksia että mittavia opintoja aiheesta. Hänen mielestään uskonto on kotoutuksen ongelma eikä hän allekirjoita nykylinjaa jossa uskonto on kotoutuksessa tärkeimmässä roolissa.

Paheksutaan kaikkia uskontoja

Kari Salminen kirjoitti 4.9. Aamulehden Jumala vai Darwin -artikkelissaan monia ajatuksia tieteen politisoitumisesta. Jutun lopussa muistutetaan myös miten uskontokriitikko voi hetkessä muuttua yleisönsä suosikista ykkösviholliseksi, kun hän kohdistaa samat kritiikit uskonnon A sijasta uskontoon B. Asiaa aikani sulateltuani ja ihmeteltyäni pohdin miten meillä on jatkuvia haasteita hyväksyä samoja kriteerejä eri uskontojen analysointiin - joten mitä jos vain paheksuttaisiin niitä kaikkia?

Uskonlahkot poliittisen ja taloudellisen vallan käyttäjinä

Olin ajastanut sunnuntaiaamuksi blogin, joka käsitteli tätä aihetta ilmeisesti liian rajuin sanakääntein, joten Uuden Suomen toimitus poisti sen. Varmaankin aiheesta, sillä olin kirjoittanut tekstin rungon hyvinkin kiihkeässä mielentilassa käytyäni kuukausi sitten Kainuussa, ja kuultuani sekä todettuani siellä paikallisen uskonlahkon voiman. Samalla matkalla sain kuulla myös Oulun ja usean muun paikkakunnan poliittisesta tilanteesta, joissa päätöksiä nuijitaan pöytään uskonlahkojen hyväksi ja toisten vahingoksi. Jopa työpaikan saanti ei saata onnistua, jos ei ole uskonlahkon jäsen.

Jari Ehrnrooth ja vihan lietsonta osa 2

Jari Ehrnrooth, uusimmassa kolumnissasi taas kirjoitat islamisaation uhasta ja annat tukesi AfD:lle ja muille monikulttuurisuuden vastustajille, koska he sinun mukaasi vain ”nostavat poliittiseen työjärjestykseen länsimaisen vapauden uhkaksi koetun arvokonfliktin, jota vanhat puolueet eivät osaa tulkita”.

Lakiuskonnosta

Lakiuskonnolla viittaan tässä uskontoon, jossa keskeisenä osana ovat:

-Teon ja tekemättä jättämisen käskyt, ns. säädökset, jotka ovat usein varsin yksityiskohtaisia

-Samoin edellämainituista säädetyt yksityiskohtaiset rangaistukset

-Ja jossa korostetaan ihmisen omia tekoja Jumalan hyväksynnän ja/tai kuoleman jälkeisen elämän edellytyksinä

Laura Huhtasaari, fundamentalisti vs fundamentalismi.

Meillä on kristitty presidenttiehdokas joka on huolissaan “islamisaatiosta”, eli länsimaalaisten arvojen korvaantumisesta islamilaisilla. Olen valmis jakamaan huolen länsimaisia arvoja vastustavan uskonnollisen fundamentalismin mahdolliseen lisääntymiseen.

Islamilainen radikalismi ei kasva tyhjästä

Kun natsi syyllistyy väkivaltaan tai terrorismiin, meillä ei ole vaikeuksia kytkeä toimintaa kansallissosialistiseen aatteeseen ja osaamme nähdä sen laajemmassa kansallismielisessä viitekehyksessä ilman, että ainakaan selväjärkisimmät meistä alkavat syyttää kaikkia isänmaalliseksi itsensä mieltäviä natseiksi tai potentiaalisiksi terroristeiksi. Samaan olisi kyettävä myös islamistisen terrorismin yhteydessä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä